Höyrytys toimitti joulukuussa 2024 kotimaisen metsäteollisuuden tarpeeseen 23 MW matalapainehöyryä avaimet käteen -varaenergiatoimituksena.
Höyrytys vastasi varaenergiakaluston kuljetuksista, kytkennöistä, käytönvalvonnasta, polttoainelogistiikan järjestämisestä sekä operoinnista koko toimituksen ajan. Toimitus ajoittui joulukuun kahdelle ensimmäiselle viikolle. Höyrytyksen toimittaman varaenergian avulla tehtaan tuotanto jatkui suunnitellusti huoltotöiden aikana.
”Höyrytykselle asiakkaan varaenergiatarve tuli nopealla vasteaikatoiveella. Pikaisesti järjestetyssä yhteisessä tilanne- ja suunnittelupalaverissa ilmeni, että asiakkaalla tarvittiin liityntöjen valmisteluja, ja näin varaenergian tuotanto saatiin aloitettua parin viikon kuluessa yhteydenotosta”, Aarni Natunen, Höyrytyksen operatiivinen johtaja kertoo.
Avaimet käteen -varaenergiapalvelu on asiakkaalle helppo ratkaisu
Höyrytys on toimittanut kyseiselle asiakkaalle varaenergiaa aiemminkin. Tuolloin toimitettiin siirrettävät polttoainesäiliöt sekä lämpökeskukset, joiden avulla huolehdittiin rakennusten lämmityksistä.
”Lisäksi varaenergiakalustollamme lämmitettiin koeponnistusvesiä tilavuudeltaan tuhansien kuutioiden säiliöihin. Näihinkin tarpeisiin vastattiin avaimet käteen -varaenergiapalveluna”, Natunen kertoo.
Höyrytyksellä on kokemusta suuren teholuokan (30–40 MW) toimituksista usealle merkittävälle asiakkaalle Suomessa.
”Tämä toimitus on hyvä esimerkki nopeasta reagointikyvystämme sekä henkilöstömme ammattitaidosta varaenergian järjestämiseen. Tämä projekti oli verrattavissa muihin merkittäviin tämän mittaluokan toimituksiimme”, Natunen sanoo.
Höyrytys pystyy palvelemaan varaenergian tarpeissa koko Suomen alueella hyvinkin nopealla vasteajalla. Paras tapa varautua äkillisiin varaenergiatarpeisiin on varaenergiasopimus. Tällöin asiakkaan tarvitsema varaenergiakapasiteetti on tarpeen tullen aina sovitussa ympärivuorokautisessa lähtövalmiudessa sopimusalueelle.
Lisätietoja
Aarni Natunen, operatiivinen johtaja, Höyrytys Oy, 010 417 4614.
Höyrytys lyhyesti
Höyrytys Oy tarjoaa kattavia energiatuotantoratkaisuja eri energialähteille sekä niihin liittyviä asiantuntijapalveluita teollisuuden tarpeisiin. Yhtiön ratkaisut kattavat tuotantolaitosten projektoinnin, laitteiden huollon ja ylläpidon, modernisoinnit sekä kattilalaitosten käytönvalvontapalvelut. Lisäksi se tarjoaa ketteriä varaenergiapalveluita niin lyhyen kuin pitkän aikavälin tarpeisiin. Yhtiö palvelee asiakkaitaan koko Suomen alueella. Höyrytys Oy on perustettu vuonna 1959, ja se kuuluu suomalaiseen WEST Invest Group -ryhmittymään.
WEST Invest Group -ryhmittymään kuuluvista yhtiöistä myös Ubitec Oy on toiminut kyseisen asiakkaan yhteistyökumppanina. Yhtiön projektisopimus käsitti tehtaan rakennusaikaisen prosessi- ja rakennussähköistyksen.